Julkaistu 15.9.2020
Helsinki Pride -viikko on takana, mutta työ tasa-arvon ja yhdenvertaisen maailman eteen ei voi jäädä yhteen viikkoon vuodessa. Töitä on tehtävä vuoden jokaisena päivänä.
Pride on mulle tärkeä juhla ja tänä vuonna se on tuntunut erityisen tärkeältä, mutta samalla myös uuvuttavan raskaalta. Sosiaalisessa mediassa on ollut jotenkin painostava ja ahdistava ilmapiiri, mikä on mulle käsittämätöntä: miten Pride on keneltäkään pois?
Pridea tarvitaan. Se ei ole ainoastaan juhla vaan se on myös tapa puolustaa yhdessä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien ja etujen puolesta tehtyä työtä. Niin kauan, kuin seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluminen aiheuttaa eriarvoista kohtelua, meillä riittää myös tehtävää.
Yhdenvertaisemman Suomen eteen on otettu 2000-luvulla tärkeitä askelia: oikeus viralliseen parisuhteeseen ja myöhemmin laki sukupuolineutraalista avioliitosta, adoptio-oikeus niin perheen sisällä kuin ulkopuoleltakin, oikeus sukupuolen korjaamiseen sekä mahdollisuus keinohedelmöityshoitoihin naispareille ja samalla automaattinen vanhemmuus puolisoille synnytyksen jälkeen. Seuraava suuri virstanpylväs on translain uudistaminen sellaiseksi, että se ei loukkaa ihmisoikeuksia. Lisäksi miesparien mahdollisuudet saada lapsia on olemattomat ja se on tehty äärimmäisen vaikeaksi ja kalliiksi.
On tarpeellista muistuttaa välillä itselleen, että homoseksuaalisuus luokiteltiin sairaudeksi vielä 40 vuotta sitten. Meidän vanhempien ja isovanhempien sukupolvet ovat eläneet sitä aikaa, kun homous oli Suomessa rangaistava rikos. Asenteet muuttuvat hitaasti ja sen takia näitä asioita on syytä pitää esillä. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuva kiusaaminen, häirintä ja väkivalta on edelleen yleistä sekä valitettavan monen ihmisen arkipäivää.
Kuinka voi olla rauhassa oman seksuaalisuutensa kanssa, kun ”homo” kulkee edelleen haukkumasanana ja homovitsit ”ovat vain vitsejä”? Kuinka voi esitellä turvallisin mielin oman kumppaninsa, kun oletusarvona on edelleen hyvin usein, että hänen kuuluisi olla vastakkaista sukupuolta? Kuinka jaksaa kerta toisensa jälkeen selvittää, että seksuaalivähemmistöön kuuluminen ei ole valinta? On raskasta perustella omaa olemassaoloaan. Jos ei muille, niin sitten itselleen. Ja se, miksi meillä ei ole hetero-Pridea johtuu siitä, että heterous ei ole missään maassa rikos, mutta seksuaalivähemmistöön kuulumisesta voi saada kuolemanrangaistuksen.
Seuraavan kerran kun puhallan irronneen ripsen maahan ja saan toivoa, niin toivon, että ihmiset kyseenalaistaisivat enemmän omaa ajatusmaailmaansa. Toivon, että me opittaisiin keskustelemaan rakentavasti ja toista kunnioittavasti. Mä toivon, että kenenkään ei tarvitsisi hävetä omaa seksuaalisuuttaan tai sukupuoli-identiteettiä. Mä toivon, että kaikilla olis oikeus ja turva rakastaa.
Okei joo, näin moneen toiveeseen tarviin kaikkien meidän ripsiä. Meillä jokaisella on mahdollisuus tehdä töitä yhdenvertaisemman maailman eteen. Käytetään se mahdollisuus!
