top of page
Search

Ihmiset Jyväskylän palveluiden takana ja takaajina 

Writer: Elma HyökyElma Hyöky




Miltä kuulostaisi kaupunki ilman työntekijöitään? Kuvitellaan Jyväskylä, jossa koulut pyörivät ilman opettajia, kadut pysyvät kulkukelpoisina ilman aurausta, teatteriesitys viihdyttää ilman esiintyjiä ja lavastusta sekä puhdas vesi haetaan lähimmästä kaivosta. Tuntuu, että tämä kuvitelma saattaisi haastaa nykyelämää. 

Toimivat ja oikea-aikaiset palvelut eivät synny itsestään. Jyväskylän kaupungilla työskentelee tuhansia ammattilaisia, jotka tekevät työtään kaupungin ja meidän kaupunkilaisten hyväksi. Heidän tekemänsä työ vaikuttaa suoraan kaupunkilaisten hyvinvointiin ja kaupunkimme vetovoimaan. Motivoinut, osaava ja hyvinvoiva henkilöstö on siten kaupunkimme menestyksen kulmakivi. 


Mutta kuka huolehtii tästä kulmakivestä? 


Kaupungin tehtävä työnantajana ei ole vain varmistaa, että palkat juoksevat ajallaan ja työvuorolistat rullaavat sujuvasti. Hyvän työnantajan pitää näyttää, että työntekijöiden panos on huomattu – ja arvostettu. 

Viime vuosina Jyväskylän kaupunki on joutunut tekemään tiukkoja säästötoimenpiteitä, jotka ovat väistämättä näkyneet työntekijöiden arjessa. Esimerkiksi koulujen ja varhaiskasvatuksen materiaalien ja resurssien leikkaukset ovat vaikeuttaneet työtä, mutta tästä huolimatta työntekijät ovat säilyttäneet tärkeimmän: laadukkaan ja innostavan ympäristön lapsille ja nuorille. 


On tärkeää, että säästöistä puhutaan avoimesti ja perustellaan ne selkeästi. Monet muutokset voivat myös johtaa positiivisiin toimintakulttuurin muutoksiin – tehokkaampiin ja järkevämpiin tapoihin järjestää palveluita. Mutta lopulta ne, jotka toteuttavat nämä muutokset käytännössä, ovat kaupungin työntekijät. He ovat ne, jotka löytävät ratkaisut, joustavat ja kehittävät uutta. Mutta muutokset vaativat aikaa, tukea ja ennen kaikkea hyvinvoivia työntekijöitä. 


Hyvinvoiva työntekijä ei ole vain inhimillinen tavoite – se on myös taloudellisesti järkevää. Kun työntekijä voi hyvin, hän on motivoituneempi, tehokkaampi ja sitoutuneempi. Mutta hyvinvointi ei tarkoita kaikille samaa asiaa. Jollekin se on liikuntaa työpäivän aikana, toiselle hiljainen hetki kahvikupin äärellä. Yksi palautuu konsertissa, toinen lenkkipolulla, kolmas ystävien seurassa. Kaupunki voi tarjota monenlaisia tapoja tukea tätä – oli se sitten työaikana mahdollistettu liikkuminen tai rentoutumishetki. Pienilläkin asioilla voi olla suuri vaikutus sekä yksilölle että koko työyhteisölle. Ja työn ulkopuolinenkin arki ansaitsee piristystä! Työpäivän jälkeen meillä jokaisella on kotona odottavia askareita, mutta välillä olisi hyvä rikkoa rutiineja. Kaupunki voisi tukea työntekijöitä tarjoamalla keinoja virkistyä myös työajan ulkopuolella – olipa se sitten alennuksia kulttuuritapahtumiin, yhteisiä hyvinvointitapahtumia tai mahdollisuus hyödyntää kaupungin liikuntapaikkoja entistä joustavammin. 


Lopulta kaupunki on juuri niin hyvä kuin ne ihmiset, jotka sitä pyörittävät. Jyväskylän voimavara ei ole vain budjettiluvut tai hallintosäännöt – se on ihmiset, jotka tekevät kaupungista kodin meille kaikille. 

Ja siksi he ansaitsevat kaiken mahdollisen tuen, jotta he voivat jatkossakin tehdä työnsä sydämellä ja hyvinvoivina. 


Kiitos teille, kaupungin työntekijät. Teette Jyväskylästä paikan, jossa on hyvä elää. 

 
 
 

Comentarios


© 2023 Adéle Nurmela. Created with Wix.com.

bottom of page